"Mä oon vaa töissä täällä"

Postauksen kuvat eivät herkemmille!!

Meidän ensihoidon opintoihimme kuuluu lyhyt synnytyssaliharjoittelu, jonka me suoritimme Katuturan sairaalassa. Vaikka meillä ei ole vielä kokemusta synnytyksistä Suomessa, osaamme kertoa, että toiminta on täällä hyvin erilaista. Ensinnäkään synnyttävät äidit eivät saa ilmaista kokemaansa kipua ja hoitajat/kätilöt saattavat tästä ilmoittaa esimerkiksi peittämällä potilaan suun kädellään. Olimme jälleen kerran hieman pettyneitä kivunlievityksen tasoon, mutta osasimme kyllä odottaakkin sitä. Äidit eivät myöskään näytä tunteitaan, etenkään positiivisia sellaisia. He eivät hymyile tai kyynelehdi onnesta, lähinnä vain tuijottavat kattoon ilmeettöminä. Synnytys tuntui olevan sekä äideille, että hoitajille suoritus, joka hoidetaan äkkiä pois alta. Myöskään lasten isiä tai muita läheisiä ei synnytyksissä ollut mukana.

Hoitajat eivät juurikaan kerro äideille mitä tapahtuu ja miten esimerkiksi vastasyntynyt voi. Kysyimme myös eräältä osastolla työskentelevältä kätilöltä, mitä hän pitää työstään täällä. Vastaus oli jotakuinkin "emmä tästä oikeastaan tykkää, mä oon vaan töissä täällä". Tämä työmotivaatio paistaakin monista hoitajista, mutta onneksi aina niitä ihania ja motivoituneitakin hoitajia joukosta löytyy. Vaikka koimme synnytysosaston toiminnan aika brutaalina ja olimme monista tavoista kovin kauhistuneita, saimme kuitenkin osastolta arvokasta kokemusta: pääsimme seuraamaan monia synnytyksiä, opimme uusia asioita ja näimme hyvin erilaisen synnytyskulttuurin.

Synnärin leikkaussali sektioiden varalta.

Istukan tutkimista.

Janika ja Emmä kävivät tutustumassa myös Katuturan gynekologian osastoon, joka tosin osoittautui aika hidastemposeksi ja tylsäksi paikaksi, tekemistä meillä ei juurikaan ollut. Mittailimme joitakin vitaaleita ja kirjasimme potilaiden vointeja muutaman kerran päivän aikana. Mieleenpainuvin juttu tällä osastolla oli, kun pääsimme seuraamaan kohdun imutyhjennystä. Potilaan raskaus oli mennyt kesken ja kohtu tyhjennettiin raskauskudoksista. Toimenpide oli potilaan näkökulmasta kivulias ja epämiellyttävä, mutta toimenpiteen suorittanut lääkäriopiskelija oli empaattinen ja oikein pätevän oloinen. Kivunlievityksenä toimi lihakseen pistetty kipulääke.

Vietimme päivystyksen yövuoroissa tammikuun ja helmikuun palkkapäivät. Namibiassa ihmiset saavat palkan kuun viimeinen päivä ja tällöin he myös riehaantuvat. Ihmiset juovat alkoholia, tappelevat, puukottavat toisiaan ja ryöstelevät. Paikalliset hoitajat olivat varoitelleet meitä etukäteen, että palkkapäivät ovat aina verisiä ja kiireisiä. Tämän huomasimmekin erittäin nopeasti jo ensimmäisen yön aikana. Potilaina oli valtava määrä puukotusten, ampumisten, kivitysten ynnä muiden uhreja.

Aiemmin blogissa kerroimme potilaspassien olevan välillä todella epäselviä. Tämä passi herätti hilpeyttä, tuotiinko potilas pahoinpidellyllä lehmällä?

Päivystyksen tanssilattia

Päivystyksen huuhteluhuone

Ensimmäiseltä palkkapäivän yöltä on jäänyt mieleen eräs tilanne. Potilas tuotiin päivystykseen, sillä häntä oli ammuttu kaulaan. Siitä huolimatta potilas oli tajuissaan ja pystyi puhumaan. Hänet siirrettiin nopeasti erilliseen huoneeseen lääkärin käskystä. Potilas nukutettiin, intuboitiin ja kiinnitettiin hengityskoneeseen, sillä hän jäi odottamaan leikkaukseen pääsyä. Emme ehtineet edes poistua kyseisestä huoneesta, kun sinne kiidätettiin toinen potilas. Tätä toista potilasta oli puukotettu muutamaan kertaan, pahin vamma hänellä oli kaulassa. Puukotettu potilaskin nukutettiin sekä intuboitiin ja myös hän jäi odottamaan leikkausta. Lääkäri jäi ventiloimaan potilasta, sillä päivystyksessä on vain yksi hengityskone. Tässä vaiheessa iltaa elettiin noin puoltayötä, joten yö oli vasta alussa. Aamun koittaessa lähtiessämme kotiin, molemmat potilaat odottivat edelleen leikkaukseen pääsyä.

Päivystyksen ainoa hengityskone

Päivystyksessä ollessa Emilia tutustui myös pariin ensihoitajaan ja pääsikin ambulanssin kyytiin. Hän vieraili myös paikallisella paloasemalla, jossa oli yksi ambulanssi sekä yksi paloauto. Paloasemia on Windhoekissa neljä, joista kolme ovat pienempiä ja yksi on isompi pääasema. Emilia kävi myös yksityissairaalan teho-osastolla, sillä yksi potilas siirrettiin lääkärin, sairaanhoitajan sekä parin opiskelijan avustamana Katuturan päivystyksestä yksityissairaalaan. Teho-osasto vaikutti pintapuolin hieman samanlaiselta kuin vanhemmat suomalaiset sairaalat. Tasoero oli huima verrattuna Namibian julkisiin sairaaloihin.

Yksityissairaalan teho-osaston huone

Ambulanssi sisältä

Emma ja Janika puolestaan vierailivat paikallisten ensihoitajaopiskelijoiden koululla. Opetustilat vaikuttivat oikein tarkoituksenmukaisilta ja harjoitusvälineitä ja esimerkiksi simulaationukkeja löytyi aivan kuten meidänkin koululta Suomesta. Pakollisia oppitunteja heillä on neljänä päivänä viikossa ja sen lisäksi he tekevät jatkuvasti työvuoroja esimerkiksi juuri päivystyksessä. Heillä harjoittelut eivät siis tapahdu omissa jaksoissaan kuten meillä, vaan kokemusta hankitaan jatkuvasti teoriaopintojen ohella. Heillä lukujärjestykseen sisältyy liikuntatunteja ja heillä on koululla oma treenialue. Lisäksi tunnilta myöhästyjät joutuvat tekemään esimerkiksi 10 burpeeta. Tällaista liikunnallista aktivointia kaipaisimme osaksi myös meidän opintojamme!

- Emma, Emilia & Janika