Swakopmund

Vietimme yhden viikonlopun Swakopmundissa, Namibian länsirannikolla neljän muun suomalaisen sairaanhoitajaopiskelijan kanssa. Reissun meille järjesti vuokraisäntämme liikekumppani, joka tarjosi myös loistavaa matkaseuraa. Lähdimme matkaan perjantaina aamuyöstä ja perille saavuimme viitisen tuntia myöhemmin. Matkalla pysähdyimme tankkaamaan auton sekä itsemme. Majapaikkana Swakopmundissa meillä oli oikein viihtyisä ja tilava loma-asunto, joka sijaitsi aivan merenrannan läheisyydessä. Kyytien, majoituksen ja ruokailujen yhteishinnaksi muodostui 3000 NAD, mikä on euroissa noin 190. Tämän lisäksi maksoimme tietysti aktiviteetit erikseen.

Perjantaina perille päästyämme söimme kevyesti lounasta ja lähdimme mönkijäsafarille keskelle aavikkoa. Ajelut kestivät noin kolme tuntia ja lisäksi pääsimme samalla reissulla laskemaan liukureilla dyyniä alas. Hiekkalaskuissa sai mukavat vauhdit, vaikkakin hiekkaa löytyi sen jälkeen joka paikasta. Aavikkomaisemat olivat vaikuttavat ja meillä oli ajellessakin hyvin aikaa ihastella dyynejä, sillä vauhti oli melko hidas. Oppailla taisi olla pientä luottamuspulaa meidän ajotaitoja kohtaan. 😂 Vasta loppumatkasta saimme ajella vähän vauhdikkaammin. Perjantai-iltana meillä oli pöytävaraus Brewer & Butcher -ravintolassa, jota voimme lämpimästi suositella kaikille, sillä ruoka oli herkullista.

Lauantaina aamupalan jälkeen suuntasimme Walvis Bayhin, joka on noin 40 kilometrin päässä Swakopmundista. Siellä ohjelmassa oli meriristeily pienellä paatilla. Näimme risteilyn aikana valtavan määrän hylkeitä, jotka köllöttelivät rantahiekalla ja uiskentelivat aivan veneen vieressäkin. Saimme myös yhden ihmisiin tottuneen hylkeen vierailulle veneen reunalle. Hylkeiden lisäksi näimme flamingoja ja pelikaaneja, sekä neljä delfiiniä, jotka niin ikään uiskentelivat pitkän aikaa veneen lähettyvillä. Veneellä meille tarjoiltiin paikallisia herkkuja, ostereita kera kuohuviinin. Myös muuta suupalaa oli tarjolla, sillä ihan kaikille osterit eivät uponneet. 

Swakopmundiin palattuamme, Emma ja Emilia lähtivät kokeilemaan, miltä tuntuu hypätä laskuvarjolla. Tässä kohtaa muut tytöt suuntasivat baarikierrokselle. Ennen varsinaista hyppyä kävimme jonkinlaisella toimistolla täyttämässä kaavakkeita (joita emme jaksaneet lukea ennen allekirjoittamista) ja maksamassa hypyn. Hintaa hypylle kolmen kilometrin korkeudesta, 30 sekunnin vapaapudotuksella tuli 3800 NAD (240e). Lisäksi hinta sisälsi neljän minuutin mittaisen videon ja 70 valokuvaa. Etenkin videota katselemalla on jälkikäteen hauska palata hypyn tunnelmiin. Laskuvarjolla hyppääminen oli meidän molempien mielestä mahtava ja unohtumaton kokemus. Itse lentokoneesta tiputtautuminen pelotti todella paljon ja kädet tärisivät adrenaliiniryöpystä vielä kauan maahan laskeutumisen jälkeenkin. Maisemat olivat lentokoneesta ja ilmasta katsottuna upeat. Lauantai-iltaa vietimme majoituspaikassamme grilliruokaa ja olutta nautiskellen.

Sunnuntaina ennen paluumatkaa ajelimme jälleen Walvis Bayhin, jossa teimme pienen urheilusuorituksen kiipeillessämme maailman seitsemänneksi suurimman dyynin päälle. Dyne 7 on 383 metriä korkea ja sen päälle voi kavuta loivempaa tai "vähän" jyrkempää reittiä. Ihan omaa tyhmyyttämme valitsimme tietysti jyrkän reitin ja tunsimme tämän jaloissamme sekä keuhkoissamme. Eteneminen oli kirjaimellisesti kaksi askelta eteen ja yksi taakse. Välillä jopa tuntui, että etenimme vain yhden askeleen eteen ja kolme taakse. Vitsailimme kiivetessämme, että ainoa mikä olisi saanut matkan taittumaan vauhdikkaammin, olisi ollut mustamamba. Tämän huvin jälkeen hiekkaa oli jälleen joka paikassa. Dyynin päällä kiitos seisoi, me emme. Hetken maisemia ihmeteltyämme, muistimme, että alaskin olisi päästävä. Alastulossa tyyli oli vapaa, mutta pakollinen ja näimmekin tyylikkäitä variaatioita aina juoksemisesta kierimiseen.

- Emma, Emilia & Janika