Central Hospitalissa vietetyn viikon jälkeen Emma ja Janika suuntasivat Katuturan leikkaussaliin, Emilian tehdessä yövuoroja päivystyksessä. Leikkurissa saimme oikein mukavan vastaanoton,vaikka olimme henkisesti varautuneet pahimpaan. Toisin kuin Centralin leikkurissa, meistä oltiin kiinnostuneita ja hoitajat olivat todella avuliaita sekä ystävällisiä. Eli vaikka Katuturan leikkurin puitteet eivät ole verrattavissa Centraliin, tämä ei näkynyt työntekijöissä. Pääsimme hieman enemmän auttamaan esimerkiksi leikkausvalmisteluissa, mutta suurimman osan ajasta olimme tarkkailijoina. Seurasimme muun muassa rinnanpoistoa, suolikiertymän leikkausta, hampaiden poistoa, olkapääleikkausta, lapsen kallomurtuman leikkausta (toiset lapset olivat heittäneet kivellä päähän) ja lonkkaruuvin poistoa.
Lonkkaruuvin poiston piti olla nopeahko toimenpide. Kyseessä oli 14-vuotias poika, joka oli muutamaa kuukautta aikaisemmin leikattu. Leikkauksessa oli laitettu kaksi ruuvia, jotka olivat nyt alkaneet kipeyttämään lonkkaa. Pojan keho oli ilmeisesti reagoinut vierasesineisiin ja aiheuttanut infektion. Antibiootit eivät tehonneet infektioon, joten ruuvit päädyttiin poistamaan. Toisen ruuvin poistaminen osoittautui odotettua vaikeammaksi ruuvin jäädessä jumiin puoleen väliin. Nuori kirurgi yritti kaikin keinoin saada ruuvin liikkumaan ja soitti konsultaatiota monelta eri kollegaltaan. Useamman tunnin yrittämisen jälkeen paikalle saapui kokeneempi ja raamikkaampi kirurgi, joka ronskein ottein sai ruuvin irti muutamassa minuutissa.
Mieleenpainuvin leikkaus, jota seurasimme, oli ehdottomasti amputaatio. Potilaana oli keski-ikäinen nainen, jolla oli vasemmassa sääressä syöpäkasvain ja jalka amputoitiin polven yläpuolelta. Leikkausta suoritti kaksi kirurgia ja lisäksi mukana oli anestesialääkäri, instrumenttihoitaja sekä muutama muu hoitaja. Leikkaus suoritettiin spinaalipuudutuksessa, jolloin potilas on hereillä leikkauksen ajan. Yhdessä kohtaa luulimme, että potilaalta meni taju, kun hän rupesi yhtäkkiä kuorsaamaan ja syke laski. Anestesialääkäri kuitenkin nukutti potilaan, muun muassa epämiellyttävien leikkauksesta johtuvien hajujen ja äänien takia.
Jalan kudokset ja verisuonet poltettiin kerros kerrokselta diatermian avulla. Lopulta amputaatiokohdassa paistoi vain noin 20cm:n pätkä reisiluuta ja sivuille vedetyt kudokset vain roikkuivat. Näky oli varsin mieleenpainuva. Tämän jälkeen kaivettiin esiin kirurginen käsisaha ja alue valmisteltiin luun sahaamiseen. Potilaan ja leikkaavan kirurgin onneksi paikalle ilmestyi juuri tässä vaiheessa kokeneempi kirurgi. Muutoin luu olisi katkaistu liian alhaalta ja kudokset eivät olisi riittäneet peittämään jäljelle jäävää luuta. Luun sahaaminen oli leikkauksen nopein vaihe, siihen kului vain reilu kymmenen sekuntia. Pohdimme, että mitähän irrotetulle raajalle seuraavaksi tehdään ja vastauksen saimme nopeammin kuin luulimmekaan, kun hoitaja kirjaimellisesti heitti jalan roskakoriin. Jotta näky ei olisi muuten ollut tarpeeksi hämmentävä, raajasta aloin tirskumaan verta ympäriinsä heiton seurauksena. Tilanne aiheutti hoitajien keskuudessa hilpeyttä, mutta kirurgi ärähti hoitajille muistuttaen, että nyt ollaan töissä. Harmittavasti meillä ei ole kuvia amputaation vaiheista, koska meitä kiellettiin ottamasta puhelimia mukaan leikkaussaliin ja kunnioitimme pyyntöä, vaikka kaikilla muilla tuntui kyllä olevan puhelimet jatkuvasti esillä.
Suomen leikkuriin verrattuna, ainoa selkeästi samanlainen hoitajan työnkuva on instrumenttihoitajalla, joka avustaa kirurgeja erilaisten leikkausinstrumenttien kanssa. Instrumenttihoitaja on yleensä leikkauksen ainoa steriili hoitaja ja hän myös valmistelee steriilit pöydät ja työvälineet. Muiden hoitajien roolit jäivät meille hieman arvoitukseksi, sillä esimerkiksi usein selkeää valvovaa hoitajaa ei ollut, vaan hoitajat istuivat eripuolilla leikkaussalia ja räpläsivät puhelimiaan. Pyydettäessä he hakivat leikkauksessa tarvittavia välineitä muualta. Hoitajat eivät tuntuneet ottavan juurikaan vastuuta potilaan elintoimintojen seuraamisessa. Kirurgiseen tarkistuslistaan emme ikävä kyllä törmänneet kuin kerran, ja silloinkin sitä vaati kirurgi, eikä kukaan hoitajista tiennyt mistä moisen listan voisi löytää. Tarkistuslistan läpikäynti jäi siis vain haaveeksi.
Täällä käsite steriili on hieman erilainen kuin Suomessa ja tämä näkyy jo steriilien käsineiden pukemisessa. Leikkaussalien ovet ovat avoimina koko leikkauksen ajan ja salissa käy pyörimässä sinne täysin kuulumattomia ihmisiä. Vain osa leikkaussalissa olevista ihmisistä käytti maskeja ja saman maskin kanssa pyörittiin salista toiseen. Välillä maski roikkui kaulalla ja muistutti enemmän ruokalappua kuin suojainta. Leikkausalueen desinfioinnista meillä olisi myös muutama sananen sanottavana, mutta voitte vain kuvitella.
 |
| Lattiassa oleva punainen kaistale osoittaa leikkaussalin "steriilin" alueen alkamisen. |
Ammattietiikan puuttumiseen olemme törmänneet jo aiemminkin, mutta leikkurissa se sai ihan uuden ulottuvuuden. Menimme avustamaan juuri leikatun potilaan siirtämisessä leikkauspöydältä sänkyyn. Leikkauksen ohessa potilaalle oli asetettu dreeni eli laskuputki päähän. Dreenin tarkoitus oli poistaa leikkausalueelta ylimääräistä nestettä, jotta esimerkiksi haava paranee nopeammin ja infektioilta vältyttäisiin. Siirron aikana dreeni luiskahti pois paikoiltaan. Anestesialääkäri yhdessä hoitajien kanssa pohdiskeli, että mistäs tämä letku oikein tipahti. Dreeni päätettin laittaa uudella haavasidoksella kiinni päähän, jotta se näyttäisi siltä, että se on siellä missä pitäisikin. Anestesialääkärin kommentti "tämä dreeni on varmaan vaan hengaillut täällä sidoksen alla" kruunasi tilanteen.
Vaikka törmäsimme useisiin mieltä askarruttaviin tapauksiin, viikko Katuturan leikkurissa oli kokonaisuudessaan miellyttävä kokemus. Saimme viikosta taas uusia kokemuksia ja näkökulmia, emmekä vaihtaisi sitä mistään hinnasta, edes leikkuriharjoitteluun Suomessa. ;) Sarkasmia(ko?)
Emilia teki kolme yövuoroa päivystyksessä parin suomalaisen
sairaanhoitajaopiskelijan kanssa. Yövuoroissa riitti alkuillasta paljon
tapahtumia, mutta aamuyön viimeiset tunnit olivat melko hiljaisia. Yövuoroista jäi
mieleen muutama tilanne. Alkuillasta meille tuli eloton 1-vuotias potilas
ambulanssilla. Hänet vietiin suoraan elvytyshuoneeseen. Lapsi oli oksennellut
ja ripuloinut monta päivää ja tämän seurauksena mennyt huonoon kuntoon. Lapsi
elvytettiin ja hän jäi hengityskoneeseen kytkettynä odottamaan leikkaukseen
pääsyä. Lapsen tila kuitenkin romahti uudestaan ja elvytys aloitettiin jälleen.
Lasta elvytettiin yhteensä neljä kertaa, kunnes viimeisen kerran jälkeen
lääkäri totesi, että mitään ei ole tehtävissä. Itselleni kyseinen elvytys oli
ensimmäinen lapsen elvytys ja ensimmäinen kerta, kun pääsin osallistumaan
hengityksen avustamiseen ventiloimalla. Elvytyksestä jäi mieleen myös erään
hoitajan välinpitämättömyys. Annettujen lääkkeiden kirjaamisen sijaan, hän koki
tarpeellisemmaksi selata Facebookkia puhelimellaan.
Edellä mainitun tapauksen jälkeen olimme ulkona viettämässä
taukoa. Päivystyksen eteen ajoi pikkubussi, jossa etupenkillä oli eloton mies. Kuskin
mukaan mies oli mennyt elottomaksi noin 40 km ennen sairaalaa. Mies siirrettiin
pikkubussista elvytyshuoneeseen, jossa lääkäri totesi hänet kuolleeksi eikä
elvytystä aloitettu. Pääsimme osallistumaan vainajan laittoon ja saimme huomata, että paikalliset hoitajat eivät paljon kunnioittaneet vainajaa, vaan repivät ja riuhtoivat häntä. Vainajan laiton lopputulos oli kuitenkin hieman samankaltainen kuin Suomessa ja omaiset päästettiin jättämään hyvästit. Tämän jälkeen vainaja siirrettiin pieneen varastohuoneeseen, josta ruumis tultaisiin myöhemmin noutamaan.
Seuraavaan yövuoroon saavuttuamme pääsimme keskelle
hätäleikkausta, joka oli muuttunut elvytystilanteeksi. Kyseessä oli reilu
parikymppinen nainen, kenelle oli tehty keisarinleikkaus korkean verenpaineen
ja raskausmyrkytyksen vuoksi. Lapsi oli ehtinyt hätäleikkauksesta huolimatta
kuolla kohtuun. Naiselta poistettiin kohtu ja hän jäi vuotamaan runsaasti. Nainen
sai toistuvia verensiirtoja, mutta vertakin oli tarjolla vain rajallinen määrä.
Leikkaus saatiin kuitenkin suoritettua loppuun ja naisen tila tuli vakaammaksi.
Tila kuitenkin romahti äkkiä ja elvytys aloitettiin uudelleen. Naista
elvytettiin useaan otteeseen illan aikana, viimeisin kerta tuloksetta.
Viimeisestä yövuorosta saimme poliisiautokyydin takaisin
majapaikkaamme. Olemme täällä ollessa tutustuneet paikallisiin, joista yksi on
poliisi. Hänellä oli hiljainen työvuoro, joten hän tarjoutui kuljettamaan
meidät sairaalalta, jotta meidän ei tarvinnut odottaa taksia yövuoron
päätteeksi.
- Emma, Janika & Emilia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti